Olen säälittävä paska. Eihän tässä muuta voi sanoa. 

Epätoivoisesti yritän unohtaa, että kohta on joulu.

Taitaa oikeasti olla ihan turhaa pitää tätä hemmetin blogia, kun ei mulla ole koskaan mitään uutta sanottavaa. Samaa paskaa tää on aina. Eihän tän blogin aloittaminen edes ollut mun oma ideani. En nyt kuitenkaan vielä ole mitään päättänyt. Jatkan jos jatkan ja jos en jatka niin sitten en jatka.

Olen taas niin väsynyt etten ole jaksanut käydä edes lenkillä. Tai laiska minä vain taidan olla. Paska mikä paska. Järki tässä lähtee. Pakko saada tuota mahaa pienemmäksi, mutta kun mitään en jaksa tehdä.

Ahdistaa. Perkele.

Olen niin väsynyt etten jaksa edes kirjoittaa.

Olen säälittävä. Oikeasti mulla ei ole minkäänlaista elämää. Istun tässä ja ajattelen kuolemaa. Ja jos en ajattele sitä niin ajattelen ruokaa, syömättömyyttä, läskejäni, ahmimista, oksentamista...
Kämppäkin on täynnä pölyä, sillekin kai tarttis jotain tehdä. En tiedä, en vain taas saa itseäni ylös tästä tuolista. Nouseminen tuntuu aivan ylivoimaiselta ajatukselta. Niinpä istun tässä koneen äärellä, luen päivästä toiseen samoja laihdutusfoorumeja ja ruokaohjeita.

Sama kai se olisi vaikka kuolisinkin, ei tämä mitään elämää kuitenkaan ole. Ja totuus on se, että kukaan ei edes tietäisi että olen kuollut. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka kauan kestäisi ennen kuin minut löydettäisiin jos kuolisin. Pitäisi kai sitten kokeilla. Tosin minähän en sitä sitten koskaan saisi tietää.